Blues Rock: Jenkit vs Eurooppa

 Tänään vuorossa blogi sivustoni ensimmäiset LP arviot. Minua ei kiinnosta hittojakaan sukupuolielinten mittojen vertailu, eikä sen puoleen sekään että mikä on paras/parempi levy. Niinpä en anna arvioissani pisteitä levyille. En ole koskaan ymmärtänyt levyjen pisteytystä, koska jos minä alkaisin pisteyttämään levyjä niin saisin korjata pisteytyksiä vähän väliä päivästä riippuen.

Otsikkona silti jenkit vastaan eurooppa kaikesta huolimatta. Oikeastaan minun oli tarkoitus tehdä vain arvio Black Keysin uudesta levystä, mutta mutta... mennään asiaan!

The Black Keys: Ohio Players

Aina toisinaan minusta tulee mainonnan uhri, vaikka minua ärsyttää yleensä kaikenlainen tyrkyttäminen ja mainonta. Haluan itse olla herrani ja löytää minua kiinnostavat asiat. En halua että minulle tyrkytään mitään oli se sitten poliittisia aatteita, humanitaarisien järjestöjen tukemista, uskontoa, musiikkia... mitä tahansa. Tänä päivänä jos jokin on hyvin, niin tietoa löytää nopeasti asioista mitkä kiinnostavat. Voin ihan omin avuin tulla uskovaiseksi, alkaa kannattaa puoluetta mikä vastaa arvojani, jakaa rahaa hyväntekeväisyyteen jos sitä olisi mielestäni jaettavaksi... samoin teen omat läksyni uusien julkaistavien levyjen suhteen, mitkä menee hankintaan ja mitkä ei.

Silloin tällöin.sähköpostiini lompsahtava Levykauppa Äxän mainoskirje saa minut kuitenkin toisinaan ymmärtämään, että tarvitsen näköjään jonkun levyn, mitä en oikeasti kaipaa. Viimeisin sellainen levy oli tämä The Black Keysin Ohio Players, minkä laitoin lähes välittömästi ennakkotilaukseen luettuani Äxän mainoskirjeestä, että Black Keysiltä tulee uusi levy.

Minulla on ollut jo aika pitkä viha/rakkaus suhde bändiin. Pääasiassa en jaksa kuunnella bändiä, mutta silti jostain syystä ostan bändin levyjä. Ohio Players on bändin 12. levy ja minulla bändin levyjä on hyllyssä nyt 8 kappaletta.

Nyt kun heti aluksi tässä kirjoituksessa menin sukupuolielinten mittasuhteiden laskemiseen, niin se on Black Keysin kohdalla sinänsä osuvaa, että aloin kuuntelemaan bändiä vähän jälkijunassa. Se oli minulle pitkään joku etäinen alternative rock bändi mikä ei kiinnostanut, vaikka en ollut kuullut bändin musiikkia. Sitten tuli tv-sarja, minkä nimeä en nyt muista, mutta se kertoi ns. tavallisesta miehestä joka muistaakseni menetti duunipaikan tai tarvitsi vain lisää rahaa. Hänellä oli normaalia isompi Jorma ja en sitäkään muista että mistä hänen naispuolinen kaverinsa tämän keksi, mutta yksi asia johti toiseen ja tämä nainen alkoi miehen parittajaksi ja miehestä tuli prostituoitu. Anyhow, sarjan tunnari biisi oli Black Keysin ensimmäiseltä levyltä, mihin tuntosarveni otti kiinni ja aloin tutustumaan bändin tuotantoon.

Ajan kanssa olen kuitenkin huomannut, että mielestäni bändin ulosanti on ajoittain varsin puisevaa. Silti, jokin saa palaamaan bändin pariin. Bändin nokkamies Dan Auerbach on aika pätevä biisien tekijä, mutta samaan aikaan olen päätynyt siihen tulokseen, että bändin puisevuus on peräisin nimenomaan Dan Auebachin lauluilmaisusta. Mitään suurta vikaa hänen laulussaan ei ole, se on vaan jotenkin tylsää pidemmän päälle.

Ja nyt kun ollaan tässä vaiheessa tarinaa, niin voin sanoa, että syy miksi kirjoitan tästä levystä blogissani oli Hesarin levyarvostelu, mikä on jotenkin aivan käsittämätön vastakohta sille, miten itse koen bändin ja heidän levytuotantonsa mukaan lukien tämä uutukainen. Tässä lyhyehkö lainaus Mikko Aaltosen levyarvostelusta 

"Enpä olisi uskonut pääseväni sanomaan, että The Black Keys -duon kahdestoista albumi on valovoimaisinta musiikkia, mitä yhtye on urallaan saanut aikaan.

Ensimmäisillä albumeillaan lähinnä The White Stripesin manttelinperijältä kuulostanut duo on viimeisen vuosikymmenen ajan vaikuttanut yhä tylsänpulskeammalta parodialta itsestään.

Kitaristi-laulaja Dan Auerbachin ja rumpali Patrick Carneyn muodostama kaksikko on sorvannut kasaan keskimäärin joka toinen vuosi varmaotteisen, muodollisesti pätevän, mutta maneereissaan tylsän garageblues-albumin."

Sinänsähän olen samoilla linjoilla Aaltosen kanssa, koska minustakin Black Keysin musiikki on aina ollut jonkun verran puisevaa ja periaatteessa en ollut kiinnostunut enää bändistä. Esim. bändin edellistä levyä Dropout Boogieta ei kokoelmassani ole, eikä kauheasti muitakaan lähivuosien levyjä lukuunottamatta vuoden 2021 Delta Kreamiä, mikä oli taas paluu bändin blues juurille. Ja oikeastaan se syy, miksi tilasin tämän uusimman levyn Äxän kirjeen huomattuani ilman, että olin kuullut biisiäkään levyltä. Delta Kream oli sen verran tyylikäs paluu bluesiin, että olin taas avoin sille mitä ikinä Auerbach keksiikään.

Niinkuin tuosta voi päätellä, niin en ole siis yhtään samaa mieltä siitä, että bändin blues tuotanto itsessään olisi tylsää. Päinvastoin. Delta Kream oli taas valopilkku bändin tuotannossa ja omaan makuun huomattavasti viihdyttävämpi levy kuin Ohio Players.

Ymmärrän sen näkemyksen, miksi jotkut pitäisivät tätä uutta levyä hyvänä levynä toisin kuin minä. Levy on todella tuotettu. Se on jo itsessään yksi asia mikä levyssä ihmetytti minua kun laitoin sen soimaan. Bändi on kuitenkin kahden soittajan bändi ja levy on niin täynnä kaikkea, että voisi kuvitella että levyllä soittaa about kaksi neljän hengen bändiä. Ja levyllä siis on ollutkin ties mitä vierailevia ukkoja Beckistä lähtien. Itselle se tuntuu jotenkin petkutukselta että kahden hengen bändi kuullostaa noin rikkaalta. Mutta mitäs sitten? Levyt on levyjä ja eikö lopputulos ole tärkeämpää kuin se kuinka monta henkeä levyllä soittaa?

Olisin valmis hyväksymään tämän, mutta ei se siihen jää. Minulla on huono musiikkimaku. Ainakin nykyajassa, koska en pidä nykyaikaisista isojen tuotantojen levyistä tai ylipäätänsä perus nykyäänitekniikalla tuotetuista levyistä, joissa kompuralla lyödään levy radioystävälliseen länään, missä katoaa musiikin sielu niin, että kun esimerkiksi kuuntelet radioiden soittolistoja, jotka soittavat nykypäivän perus kuluttajamusiikkia, niin oli musiikkityyli mikä tahansa niin niitä voi soittaa peräjälkeen ilman, että huomaa mitään eroa. Musiikin dynamiikka on täysin kateissa. Se tätä uusinta Black Keysinkin levyä vaivaa. Valtavat tuotantoarvot, kaikenlaista mahdollista ängetty biiseihin ja mikään biisi ei jää mieleen, eikä kiinnosta.

Itse valitsisin sen varmaotteisen garageblues albumin milloin tahansa Ohio Playersin sijaan. Sellaista musiikkia missä on tilaa ja ilmaa instrumenttien loistaa. Ohio Players... aivan tukossa, eikä dynaamikka tarjoa huippukohtia biiseissä.

Aaltonen on myös siinä mielestäni "väärässä" (musiikkimauissa ei ole oikeaa, eikä väärää) että muutos bändissä ei tapahtunut yhtäkkiä. Irtiotto bluesista alkoi jo paljon aikaisemmin. Sanoisin, että Attack & Release vuodelta 2008 oli levy, missä bändi alkoi tuoda uusia elementtäjä musiikkiinsa ja siitä lähtien bändi on siirtynyt kauemmas bluesista, joskin se hieno Delta Kream oli tuossa välissä. Ok, no minulta tosin puuttuu osa näistä ihan viimeisistä levyistä, enkä ole niitä kuunnellut Spotifystakaan niin en osaa sanoa niiden osalta mitään.

Ohio Players on ehkä se huipentuma, kun ollaan päästy täysin tympäännyttävään mieleenjäämättömyyteen ilman että siitä bluesista olisi kauheasti tietoakaan.

Niinpä en tässä viitsi puhua levyn biiseistä, koska minulla ei ole niistä mitään sanottavaa. Sen sijaan suosittelen parempaa blues rockia viime vuosilta kuin The Black Keys.

Guadalupe Plata: st

Guadalupe Plata on perustettu vuonna 2006 Espanjan Andaluciassa, nykyinen tukikohta bändillä lienee Granada. Kaupunki missä itsekin olen viettänyt aikaa. Bändi kuvailee heidän musiikillisten juuriensa olevan delta bluesissa, mutta punk on myös läheisesti läsnä. Punkkia nyt ei suoraan bändin soitossa kuule, mutta se on ehkä enemmän DIY asennetta mitä bändissä on. Bändi ei myöskään kuullosta delta bluesilta... blues on vahvasti läsnä, mutta se on samaan aikaan varsin psykedeelistä ilmaisultaan. Jotkut sanovat kuulevansa bändin musiikissa myös surf rockia, mikä varmaan johtuu siitä, että kitaristi ei juuri käytä säröä kitarasoundissaan, mutta se on hyvin kaiutettu. Siitä kuitenkin puuttuu surf soundille tyypillisen jousikaiun "drip" ominaisuus.

Näin bändin Festival Beatissä kerran livenä. En ollut silloin kuullut bändiä koskaan aikaisemmin ja keikalla ihmetytti basistin bassoviritys. Valokuvissa ja videoilla näkee basistin soittavan viritelmää missä on pesuvati väärinpäin lattiaavasten (pohja ylöspäin) ja pohjaan on kiinnitetty varsi, missä on yksi kieli. Basisti soittaa tätä värkkiä taivuttemalla varta samalla kun hän soittaa ainokaista kieltä vähän saman tapaan kuin pystybassoa. Festival Beatissä hänellä oli omissa muistoissani joku paljon massiivisempi laitos soittopelinä, mutta en ole onnistunut löytämään kuvia/videoita heidän Festival Beat keikastaan, enkä ole muissakaan kuvissa nähnyt mitään vastaavaa mitä muistelen basistin Beatissä soittaneen.

Tällä uusimmalla Guadalupe Plata levyllä tosin ei ole enää basistia. Kolmen hengen bändi on muuttunut kahden hengen bändiksi.

Levy on erinomainen. Bändiä ei turhaan kutsuta euroopan parhaaksi bluesbändiksi (tietyissä piireissä ja ketkä nyt sattuvat bändin tuntemaan, Suomessa bändiä ei juuri tunneta).

Tässä on kaikki päinvastoin kuin aikaisemmin manaamallani Black Keys levyllä. Ilmaisu on riisuttu, se kuullostaa pääosin kahden hengen bändiltä vaikka levylle on lisätty puhalinsoittimia yms ja soitolla on tilaa päästä oikeuksiinsa. Levyssä on psykedeliaa ja mystisia tunnelmia. Se mitä Black Keysin Ohio Playersillä ei ole... tunnelmia, tunnelmointia. Ja vaikka Guadalupe Platan sointi on tietyllä tapaa hyvin simppeli, niin muusikot ovat todella tiukkoja soittajia, se kuuluu levyllä ja tekee siitä mainion matkan.

Pari musiikkivideota levyn biiseistä on julkaistu ja ne löytyvät mm. Youtubesta: La Cigüeña ja El Condor Pasa. Jälkimmäinen varmasti voi ollakin monille tuttu, se ei ole bändin oma kappale ja itsekin kappaleen heti tunnistin tutuksi.

Mutta mitäpä tässä sen enempää kuvailemaan bändin omintakeista tyyliä, kun voin linkittää nuo kappaleet Youtubesta tähän blogiinkin.

https://youtu.be/l_TaPGLr-rg?si=66NLFync4xvyouvl

https://youtu.be/Gp_7TQMoVRs?si=W3o6vNOxLse7DIxh

Miltä kuullostaa? Onko musiikkimakuni rikki, vai kuullostaako hyvältä?

Pelomono: Gibraltar

Tämä seuraavakin bändi tulee Espanjasta, vaikka levyn nimi onkin Gibraltar. Bändin olemukseen kuuluu soittaminen maskeissa, mikä myös näkyy levyn kannesta. Lisäksi bändi kuullostaa paljon Guadalupe Platalta. Siinä on itseasiassa aivan samat soittajatkin kuin Guadalupe Platassa. Mitä magiaa tämä on?

Noh, tämän kirjoituksen otsikkoon viitaten, olisihan se ollut epäreilua jos USA vastaan Eurooppa skabassa jos matsi olisi ollut 1-2.

Pelomonon levy on vuodelta 2020, kun taas edellä hehkutettu Guadalupe Platan tätä kirjoittaessa uusin levy on vuodelta 2023. En tiedä Pelomonon historiaa. Enkä sen kummemmin Guadalupe Platan historiaakaan, mutta koska Guadalupe Plata oli alunperin kolmen hengen bändi, niin mahtasiko Pelomono liittyä jotenkin siihen että myös Guadalupe Plata on tänä päivänä kahden hengen bändi? Jotain ongelmia tullut ja bändin kaksi muuta jäsentä päättäneet tehdä levyn eri bändin nimellä kahdestaan? Sittemmin todenneet että voisivat jatkaa näin myös Platan kanssa?

Sinällään Pelomono ei ole ihan täysi Guadalupe Plata kopio, vaikka musiikista tunnistaakin kyseessä olevan samat henkilöt. Pelomonossa suurin osa biiseistä on instrumentaaleja kun taas Platalla useimmiten laulu on läsnä biiseissä. Lisäksi Pelomono on vielä muutaman asteen psykedeelisempi. Levyllä on käytetty erilaisia efektejä enemmän kuin Platassa. Jonkun verran laulumikkiä käytetään biiseissä, mutta harvemmin lauletaan. Usein vokaalit on jotain efektoitua muminaa.

Discogs kuvaa levyn tyylejä seuraavasti "Surf, Rock'n'Roll, Rhythm & Blues". Kuullostaa vauhdikkaammalta kuin mikä on todellisuus. Tosin levyltä löytyy mm. lainabiisinä maukas versio Link Wrayn Jack The Ripperistä. Monissa biiseissä tunnelma on kuitenkin vähän samankaltaista kuin dub reggaessa, vaikka soitannollisesti levy ei ole reggaeta nähnytkään. Tunne tulee siitä, kun biiseissä on paljon junnaavaa saman jutun uudelleen ja uudelleen soittamista ja psykedeelisiä kaikuefektejä. Tämä levy oli minun viime vuoden (2023, Last.Fm:n mukaan, joka kirjaa Spotify soittojani) kuunnelluin levy Spotifyssa. Kuuntelin levyä paljon kaupungilla kuulokkeilla ennenkuin sain LPn hankittua. Sen jälkeenkin, koska en kuuntele kotona kuulokkeilla musiikkia ja kuitenkin tämä levy pääsee todella oikeuksiin kun sitä kuuntelee kuulokkeista, efektien kiertäessä korvaasta toiseen.

Palkintojen jako

Minusta Black Keys kaikesta puisevuudestaan huolimatta on bändi, mitä jaksaa aina toisinaan kuunnella. Sillä tarkoitan kuitenkin bändin vanhempaa tuotantoa. Ohio Players, vielä ei ole millään saralla vakuuttanut. Sinällään se on aika harmitonta maton kudelmaa kuunnella, mutta se kudelmakin on vaan niin tasainen, ettei siinä ole juuri mitään mielenkiintoista.

Särmä sen sijaan löytyy Euroopan Andaluciasta. Oli kyseessä Guadalupe Plata tai Pelomono, niin suosittelen levyjä lämpimästi.

Kaikki nämä levyt löytyvät myös Spotifysta, vaikka ne minulla onkin vinyylinä. Kuuntele ihmeessä ja kerro minulle kommenteissa, mitä fiiliksiä levyt sinussa aiheuttivat?

Kotistudio, vol II

 

Kotistudioprojekti hievahti hieman eteenpäin, kun sunnuntai iltapäivänä duunasin työhuoneen taittopöydälle IT pisteen ja siirsin kitaravehkeet olkkarista työhuoneeseen. Seuraavaksi tässä on työnalla on asentaa äänikortin softa läppäriin ja reitittää Arturia Microfreak syna läppäriin.

Sitten taas tyssää edistys hetkeksi siihen. Paprika pitää saada parvekkeelle, kunhan ilmat lämpenee tarpeeeksi. Sen tilalle tulee toinen äänimonitori ja toinen kuvassa takana olevan midikiipparin paikalle. Sen verran on tila vähissä pöydällä, että pakko ostaa joku about saman kokoinen midi kiippari kuin Microfreak ja varastoida isompi kiippari satunnaiskäyttöä varten.

Eli eipä siis muutakuin takasin kamppailemaan äänikortin kanssa.

Hifiprofessori is in the house... soon-ish.

 

Tähän kohtaan työhuoneessani ajattelin alkaa duunaa soitto/kotistudiopistettä. Blogissa ajattelin seurata silloin tällöin miten projekti edistyy. Hetkessä se ei tapahdu, koska mokomat pedaalit ovat niin perkeleen kalliita ja niitä tarvitaan runsaasti erilaisia.

Uskoisin kuitenkin, että jo kesälomaan 2024 mennessä projekti edistynee kitaran osalta niin että "perus kulmakivet" löytyy, voi soittaa ja äänittää (Reverb, delay, tremolo ja fuzz).

Ylhäällä kuvassa näkyy lähes koko  tämän hetkinen tilanne missä olen soittokamojen osalta:

• Arturia Microfreak syntetisaattori
• M-Audio midi keyboard
• Strymon Zuma virtalähde
• Boss RC-500 Loopstation
• Akai MPC työjuhta (sampler, rumpukone, äänitysmasiina... käytännössä DAW käyttötarkoitukseen dedikoudussa laitteessa)
• Boss DD8 Digital Delay
• Boss CS-3 Compression Sustainer
• Zoom MS-70CDR Multistomp
• Universal Audio Starlight Echo Station
• piuhoja

Muuta kalustoa, mitä omistan tällä hetkellä, mutta ei näy yläkuvassa:

Gretsch G5425 Jet Club RW

SQUIER 40th Anniversary Jazzmaster Gold Edition - lake placid blue

Gretsch G2220 Elmtc Jr. Jet Bass II BF

Boss Katana-110 Bass vahvistin

Boss Katana 50 MKII kitaravahvistin

Focusrite Scarlett 8i6 3rd Gen äänikortti

Läppäri - Reaper DAW + VST instrumentteja (Ezdrummer 3, Ezkeys 2)

Next steps

1. Valmius tehdä äänityksiä ilman vahvistinta

Vielä ennen kesää olisi tarkoitus ostaa jonkunlaiset studio monitorit.

Kesäkuussa ennen lomia hankinnassa Universal Audio UAFX Dream '65 + Surfy Industries Surfyfuzz.

Dream pre-ampissa on mukana spring reverb ja tremolo efektit, jotka ovat keskeisten efektien listalla, eli pre-amp poistanee erillisten reverb ja tremolo pedaalien tarpeen kotisoitossa/äänittämisessä. 

Lomien jälkien pitää hankkia bassolle ja laulumikille preamp pedaalit + laulumikki.

Nämä ovat ne minimit, että voi opetella soittamaan ja äänittämään. Kun tähän vaiheeseen päästään, niin ollaan pitkällä.

2. Lisää efektipedaaleja

- Kitaraan minulla on jo katsottuna mitä pedaaleja haluan ja niitä on melkoinen määrä

- Basso ei paljon tarvi, mutta compressorin voisi hankkia ja mahdollisesti jonkinlaista säröä, en ole vielä tutkinut minkälaista säröä sitä bassolle hankkisi

- Laululle kaikkea tavallista (kaikua yms) + kaikkea omituista. Laululle tulee varmasti melkein yhtä paljon pedaaleja kuin kitaralle ideaalisti (paitsi kukkaron mielestä)

- Luulen, että pöydällä olleet Bossin pedaalit tulee laulun efektilaudalle. En osta Bossin pedaaleita kitaralle ja bassolle. loopstation saa olla ainoa Boss laite näillä soittimilla.

3. Paljon soittoa ja harjoittelua

- tarkoitus on nyt opetalla lopultakin musiikkiteoriaa samalla kun hakee soittotuntumaa

4. Tämä nyt oli tälläinen postaus mikä on lähinnä muistilista itselleni koottuna siitä minkä nimisiä laitteita omistan tällä hetkellä koska tarkkojen nimien muistaminen on ihan mahdotonta. Teen todennäköisesti silti jatkopostauksia tälle postaukselle, niin tästä tulee kotistudioni kehitystarina.

Turistina muiden maiden liemissä

 

Etkot

Minulla on ollut vuosien varrella onni ja ilo kartuttaa henkistä pääomaani käymällä erilaisissa bileissä/pikku festareilla ulkomailla. Muistan kyllä kaikki tapahtumat joissa olen käynyt, mutta sen verran alkaa olemaan reissuja takana, että alkaa hämärtymään se, että minä vuonna olin missäkin. Siitä syntyi ajatus kerätä tapahtuma flyerit yhdelle sivulle aikajärjestykseen ennenkuin nämäkin todisteet katoavat netistä.

Pääasiassa tapahtumissa käyminen on mennyt sillä ajatuksella, että koitan löytää netistä jotain tapahtuma mainoksia ja jos löytyy jokin tarpeaksi miellyttävä tapahtuma, niin varaan kesä/talviloman sopivasti samaan ajankohtaan, laitan saman tien hotellivarauksen (kannattaa heti varata majoitus kun on edes epäily siitä että on menossa tapahtumaan, varauksesta ei yleensä tarvitse maksaa mitään ja varauksen voi peruuttaa ilmaiseksi, mikäli siltä näyttää ettei jostain syystä lähdekkään) ja hankin liput heti kun niitä on saatavilla. Lennot buukkaan sitten jossain kohtaa kun varallisuus taipuu lentolippujen ostamiseen.

Koska kyseessä on lomamatka niin sitä punnitsee ennen lentolippujen hankintaa, että millaisella lomabudjetilla on liikkeellä. Meneekö pelkkään tapahtumaan ja heti takaisin, vai jääkö reissuun pidemmäksi aikaa. Yleensä sitä miettii, että kun kerran ulkomaille lähtee, niin siihen tapahtuman ympärille voisi suunnitella turistiaktiviteetteja, esim. rantaloma, muissa kaupungeissa käyminen yms...

Olen sitä usein ihmetellyt, että miksi täällä Suomessa ollaan sellaisella mentaliteetilla, että jos mennään ulkomaille keikalle, niin se on maksimissaan Tukholmaan. Onhan se lähempänä kuin esim. Italian kaupungit, mutta onko se merkittävästi halvempaa? Ei nyt mitenkään erityisesti. En ole nyt viime aikoina katsonut lentojen hintojen kehitystä, mutta ennen covidia ja sotia lentolippu Milanoon ei maksanut maltaita. Siihen kun lisää sen, että jos ei ihan turistirysässä majoitu, niin yö ihan kunnollisessa hotellissa Italiassa maksaa murto-osan siitä mitä se Suomessa ja Ruotsissa maksaa. Samoin juominen ja syöminen on hieman edukkaampaa ja mikä parasta niin kulinaarisesti mukavempaa. Sitten kun yhdistät siihen reissuun pari päivää rannalla ja jotain muistomerkkien tutkiskelua tuntematta historiaa ollenkaan, niin miksi jäädä tänne pohjoismaihin kiroilee sitä kun yöt on lähes miinuksella kesälläkin.

Niinpä olenkin tähän asti käynyt ulkomaan rokkireissuilla yksin.

Tätä kirjoittaessa harmikseni en ole seuraavalla kesälomalla lähdössä minnekään tiukan rahatilanteen vuoksi. Mutta jos maailman tilanne sallii, niin vuoden 2025 Wild Weekendiin tulen menemään.

Vuosi 2009

Ei siitä vielä ole kuin 15 vuotta kun tuli lähdettyä ensi kertaa ulkomaille kuuntelee rokkia. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Sinänsä hienoa, että vielä jokin tuntuu paljon pidemmältä ajalta, kun nykyään kaikesta ihmettelee että onko siitäkin jo niin kauan?

Töissä oli muistaakseni ollut tuona talvena rajusti töitä ja olin sekä varoissani että jonkun spesiaaliloman tarpeessa, joten eräs lauantaipäivä istuin Helsingin Rytmissä läppärin kanssa ja surffailin netissä toivoen, että löytäisin jonkun mielenkiintoisen tapahtuman ulkomailta mistä tulisi lomareissun keskipiste. Muistan vieläkin sen, kun uskoin, että en varmasti löydä googlailemalla yhtään mitään ja sitten törmäsin tähän...

Reverend Beat-Man ja The Mummies! WTF!!! Sardiniassa!!! Olin äimän käkenä ja sitten vaan quadorb.netistä kaivamaan lisätietoja.

Siitä alkoikin melkoinen seikkailu. Sivustolta löytyi meiliosoite mihin piti skriivata ja sieltä tuli ohjeet että lähetä meille 500 euroa, siihen kuuluu 8 iltaa bändejä ja majoitus puolihoidossa. Kun rahat on heillä, niin he lähettävät koordinaatit mihin ilmestyä 8. päivä kesäkuuta. Mietin, että kuullostaa ihan huijaukselta, mutta tapahtuma flyerissa on tunnettuja nimiä ja levylafkoja mainittuna, niin en uskonut että tyypit voisi pitää tuollaista huijausta kuukausi tolkulla hengissä. Sitten ajattelin, että mitä väliä... olen hetkellisesti kroisos, jos menee rahat savuna ilmaan, niin ainakin olen silti reissussa ja tuli mielenkiintoinen tarina.

Siellä sitten olin 8. päivä Sardiniassa ja vieläkään en ollut varma, että onko tämä huijaus vai totta. Olin hengaillut muutamia päiviä Milanossa ja aamulla lensin Milanosta Cagliariin, Sardinian "pääkaupunkiin". Lento meni alle tunnissa. Cagliarista tapahtumapaikalle oli about 100 kilometria, mutta sen matkan taittamiseen minulta menikin muistaakseni joku 9 tuntia.

Tapahtuma sijaitsi Sardinian länsirannalla, mikä on hyvin vuoristoista aluetta ja tämän vuoksi siellä ei ole turismia juuri ensinkään. Eikä myöskään kunnollista julkista liikennettä. Tapahtumajärjestejä sanoikin, että tapahtumaan tullessa on pakko vuokrata oma auto. Mitä minä en tietysti ajokortittomana uskonut. Pääsin bussilla hetkessä jonnekin puoli väliin, minkä jälkeen olin jumissa. Venttasin seuraavaa bussia useamman tunnin mikä vei lähelle majoitusta, noin 10 kilometrin päähän. Kun lopulta sinne pääsin, niin soitin tapahtumajärjestäjälle, että olisko kukaan ajamassa sen pikkukylän ohi, missä olin parhaillaan, niin noukkisi minut kyytiin... se asia järjestyi, mutta ei ollut tietoa milloin se joku ajaa siitä ohi, niin olin vielä pikku kylän baarissa useamman tunnin jumissa.

Lopulta pääsin majoitukseen. Kerkesin yhden kaljan nappaamaan kun sain tiedon, että Reverend Beat-Man soittaa jo paikallisen pizza ravintolan pihalla. Sinne sitten äkäseen. Oli jo pimeää, pizza paikka oli sellaisella kallion kielekkeellä ja kun tultiin lähelle, niin siellä tutut Beat-Man veisut jo soi ja lopulta siihen Beat-Manin viereen päästessä oli aivan mieletön fiilis kun oli matkustanut koko päivän, Beat-Man raikaa ja taustalla kuun valossa näkyi välimeren vaahtopäät. Mieletön hetki. Harmikseni Beat-Man jo sitten aika pian lopetti settinsä. Kiertelin sitten pihalla kaljaa kitaten ja tapahtumaan saapuneita ihmisiä seuraillen kun yhtäkkiä kuulin ihan selvästi, että jossain joku puhui Suomen kieltä. Sieltä löytyi Suomalainen nuoripariskunta, joista toinen oli tapahtumassa video DJnä. Eikä siinä kaikki... he eivät olleet tapahtumassa ainoat Suomalaiset. Siellä oli myös eräät Suomalaiset siskokset joiden nimeä en tässä mainitse.

Ainoa kerta kun olen näillä ulkomaan matkoilla törmännyt Suomalaisiin! Ruotsalaisiin ja Norjalaisiin olen kyllä törmännyt vähän siellä sun täällä.

Oli hienoa aloittaa ulkomaan tapahtumareissailu PricklyPeaBowlsissa. Se ei ollut festari, vaan ne oli nimenomaan bileet DIY hengessä. Tapahtumavieraat ja bändit hengailivat yhdessä koko viikon ja joka ilta oli bileet eri paikoissa missä soitti joku 3-4 bändiä. Rannikkoalueella missä tapahtuma sijaitsi ei ollut turistihotelleja. Majoitukset olivat majataloissa. Näitä oli joitakin kappaleita. Itse olin majoitettu Englantilaisten vieraiden kanssa samaan majoitukseen omavaraisessa majatalossa ja aamuisin heräsin kirjaimellisesti siihen kun ulkohuoneistoni vieressä kukko kiekaisi perkeleen kovaa. Siinä majoitusten läheisyydessä oli täysin luonnontilassa olevia upeita rantoja. Yksi ilta hengailin joidenkin tyyppien kanssa jotka olivat menossa moikkaamaan jotain kavereitaan lähistöllä olevalla rannalla. Siellä ne vietti hippielämää eksoottista tupakkaa poltellen, olutta nauttien pakettiautossa asuen ja terassina kaunis välimeren hiekkaranta, missä ei ollut ketään muita. Istuttiin taittotuoleissa pakun vieressä ja katseltiin meren horisonttiin laskevaa aurinkoa. Ihan älytöntä näin Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna, ja miksei muutenkin. Aika harvinaista, että löydät Välimereltä autioita hiekkarantoja.

Yllä mainio kuva hekumoimistani rannoista. Dunajam oli samojen järjestäjien samassa paikassa järjestetty toinen tapahtuma, mikä tapahtui edeltävällä viikolla ennen PricklyPeaBowlsia. Osa DunaJamin vieraista jäi vielä PricklyPeaBowlsiin. Tapahtumien ero oli lähinnä musiikissa ja soittopaikoissa. DunaJam keikat oli käsittääkseni kaikki hiekkarannalla, kun taas PricklyPeaBowlsin keikkoja oli ripoteltu sinne tänne lähialueelle mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Duna oli tollasta möyhyveikkojen musaa, psykedeliaa ja stoneria, PricklyPeaBowls taas kiivasta garage rockia ja rock'n'rollia. Olin katkera kun kuulin, että Dunan keikat oli kaikki rannalla ja PricklyPeaBowls keikat olivat lähimmillään rantaa siellä pizza ravintolassa kallion kielekkeellä minkä takana alhaalla huokaili meri. Tapahtumajärjestäjät olivat sitä mieltä, että vieraiden mentaliteetti näissä kahdessa eri tapahtumassa on niin erilainen, että he eivät voi garage punkkareita laittaa rannalle riehumaan ja seuraavana päivänä niistä on kolmas osa hukkunut. Pössyttelijät kun kuitenkin viihtyvät paikallaan ja ovat rauhallisia.



 

Normaalisti välttelen valokuviin joutumista, niin sen takia harvoin minua näkee missään tapahtuman "virallisissa" valokuvissa.

Oli kuitenkin tämä ilta, Los Explosivos soitti jonkun talon autotallissa. Siellä olen valokuvassa, vaikka aikamoisella etsimisellä. Olen kuvassa keskellä kaljaa juovan herran takana hieman piilossa näkyvä rillipäinen ukkeli, ei se kalju vaan sen edessä. About puoli päätä tuossakin kuvassa minusta näkyy. Tässä kuvassa en myöskään ole ainoa Suomalainen.

2010

Seuraavana vuonna lomailtiin jälleen Italiassa. Ensi kertaa Festival Beatissä, mikä on about "instituutio" Euroopan garagerock festivaaleista. Tänä kesänä itseasiassa taitaa Festival Beat olla viimeistä kertaa, mikä on sääli.

Tänne piti tietysti mennä Sonicsin takia. Taisivat olla samalla kiertueella Suomessakin, mutta ei haitannut että ne näki kummassakin maassa.

Olen oppinut rakastamaan tätä tapahtumaa, vaikka silloin 2010 tapahtuma tuntui snadisti pettymykseltä, kun nämä kuitenkin oli genre festivaalit, eikä tuollaiset bileet missä kaikki hengaa porukassa kuten PricklyPeaBowls oli. Sitä on oppinut, että eipä mikään tapahtuma ole siinä pystynyt lähellekään samaan.

Mutta kyllä Festival Beat on hieno tapahtuma siitä huolimatta.

Bailaamisen määrä yhden pitkän viikonlopun aikana on jotain ihan älytöntä jos pelikunto on sitä luokkaa että jaksaa olla koko ajan festarin tapahtumissa messissä. Aikasin päivällä alkaa allasbileet, missä euroopan parhaimmat garage DJt soittelevat tauotta garagea kovalla, jengi juo kaljaa, tanssii ja käy pulahtelemassa altaassa. Sitä mennään lähelle illallisaikoja, minkä jälkeen siirrytään festareille, sikäli jos ei ole mitään etko keikkoja muualla. Tapahtumapaikalla on drinkkien tekijät/kaljan kaatajat, ruokapuoli - teltta missä jengille on pöydät jossa voi syödä. Viereisessä isossa teltassa on markkinapaikka, missä on levykauppiaita ja roinan myyjiä. Ja kaikki tietysti liittyy jotenkin 60's teemaan... hyvä paikka ostaa esim. garage henkistä vaatetusta jos sellaisesta tykkää. Mutta ihan siellä viihtyy tutkimassa krääsää, vaikka ei ostaisi mitään. Kun festarikeikat lopulta päättyvät siinä puolen yön jälkeen, niin DJt alkavat veivaamaan Salsomaggiore Termessä jossain sovitussa yökerhossa garage rock anthemeita aamuun asti. Pari tuntia unta ja taas kaikki alusta.

2012

Vuonna 2012 olin taaas menossa, mutta ajatus oli se, että pitäisi löytää jotkut bileet, missä ollaan rannalla.

Näin videon Youtubessa vuoden 2011 High Rockabillysta, missä Los Straitjackets soitti hiekkarannalla. Sillä hetkellä päätin, että tänä vuonna mennäänkin kuuntelee rockabillya. Jotenkin siinä painoi myös se, että Los Straitjackets oli soittanut niissä bileissä. Ikäänkuin bändin henki olisi siellä paikalla ja tekisi niistä minulle mukavat juhlat. Noh, ei ollut henki siellä, eikä ollut myöskään bändi. Harmi. Eikä siellä mikään bändi soittanut hiekkarannalla. Taisi olla Los Straitjacketsin joku oma keksintö mennä soittamaan rannalle. Soittaahan ne surf rockia, niin kai se vähän kuuluu niiden businekseen.

Olihan noikin silti upeat bileet, vaikka en itse olekkaan varsinaisesti diinari, vaikka paljon rockabillya sujuvasti kuuntelenkin. Oli se lopulta silti ihan infernaalista kuunnella puoli viikkoa sitä jatkuvaa pystybasson länkytystä. Minulla oli vielä huone hotellista, missä olivat festareiden päiväkeikat ja parveke kaikenlisäksi sinne pihan puolelle missä soitettiin. Eli sitä länkytystä ei kyllä päässyt karkuun muutakuin huudattamalla omaa musaa päälle tai menemällä rannalle. Noiden bileiden jälkeen ymmärsin miksi Melrose ei aikanaan halunnut jatkaa pystybasson kanssa bändin tekemistä. Pystybasso on hieno soitin ja äärettömän villi soitin parhaillaan, mutta se pakottaa soittamaan tietyllä tavalla. Sitten kun kuuntelet sitä aamusta iltaan monta päivää, niin järki siinä alkaa himmenee.

Eipä sillä... lääkekin on keksitty. Tapahtumassa sponsattiin Jägermeisteriä. Eräänä iltana kun olin juuri saapunut illan pääbileisiin, niin baaritiskillä tuumasin, että olen ihan liian selvä tälläiseen väenpaljouteen ja ajattelin, että vedän vaikka nopeasti jekun kaljan alle. En tiedä mitä siinä sitten tapahtui kun sen tilasin, mutta sain oluttuopillisen verran jekkua. Katselin tuoppia epäuskoisena ja kyselin, että mitä helvettiä minä tuopillisella tuota myrkkyä teen... ja kun en saanut vastausta, niin totesin itse sitten, että jaa... kai minä yritän sitten juoda sen. Sitä sitten kittasin siinä ja oli pakko lähteä hotelliin nukkumaan ennenkuin illan tapahtuma oli ohi. Taisin muutaman bändin katsoa niin koomassakin vielä ennen lähtöä, että sillä ei ollut merkitystä olinko paikalla vai en.

2017

Vuonna 2017 takaisin Festival Beatiin. The Mummies on minulle yksi tärkeimmistä nyky garagebändeistä ja ylipäätään musiikkimakuni kehityksen tai taantumisen osalta. Joten ei voinut tätä jättää välistä. Oli muutenkin erinomainen kattaus omaan makuun.

2018

Vuonna 2018 olin kaksissa ulkomaan bileissä. Ensin talvilomalla Fuzzvillessä, mikä järjestettiin Benidormissa. Minulla oli hotelli rannalla. Elettiin Huhtikuun puolta väliä ja Espanjassakaan ei vielä varsinaiset meressä pulikoimiskelit vielä olleet, mutta rannalla oli mukava istua päivät kahviloissa,  ruokaravintoloissa ja musiikin sijaan kuunnella huokailevaa merta.

Täällä oli hyvä bändikattaus, mutta muuten paskimmat ulkomaan bileet, joissa olen ollut. Tapahtumapaikka oli maantien varressa taajaman ulkopuolella. Yöllä sai kävellä pimeässä takaisin hotellille pitkin kinttupolkuja. Sai känykän salamalla valaista tietä, että ei taittanut nilkkojaan. Itse soittomesta oli halli, missä oli kaksi lavaa. Kun bändi soitti, niin toisella lavalla tehtiin soundcheckiä. Jos seisoi keskellä hallia, niin se oli helvetillinen kakofonia. Missään ei ollut istumapaikkoja, ulkona sai istua asfaltilla, kun halusi lepuuttaa jalkojaan ja muutenkin palvelut oli ihan perseestä. Sieluttomat bileet. Seuraavana vuonna olisi ollut Fuzzville taas, mutta eipä tehnyt mieli laittaa rahaa tuonne kiinni uudelleen.

Yhdet päiväbileet uima-altaalla oli, missä esiintyjinä oli The Fuzillis ja se oli heti paljon miellyttävämpää kuin siellä kolkossa hallissa seisoskelu. Lisäksi noin pirun hyvä bändi. Kattaus oli muutenkin niin pirun hyvä, että harmi kun noin mukavaan aikaan Espanjassakin vielä, niin oli vaan paskaa muuten.

No sitten olin samana vuonna taas Festival Beatissä, mikä oli jo tässä vaiheessa hyväksi koettu tapahtuma. Enää ei ensimmäisen kerran pettymys painanut. Varsinkin kun King Khan & The Shrines veti ikimuistoisen keikan. Tuli kaksi oikeata jalkaa omistavankin tanssittua King Khanin aikana niin perkeleesti. Minulla on vielä jotssain selfieitä keikalta kun olen ihan järjettömässä hiessä keikan jälkeen.

Birdcloudikin tuolla flyerin mukaan oli. Olen sitä monet kerrat katsellut ihmeissäni, kun en nähnyt bändiä missään tapahtuman aikana. Luultavasti ovat soittaneet Devil's Den pubissa tai jossain kaupungilla Salsomaggiore Termessä, mutta en ole huomannut infoa.

Scientistsin olin nähnyt Tavastialla juuri muutama viikko aikasemmin ennen Festival Beatiä ja pakko sanoa, että olipa Tavastialla hemmetin paljon paremmat soundit. Festival Beatin keikat on toki ulkoilmassa ja soundit eivät aina ole parhaat mahdolliset, mutta kuiteskin... onneksi näin Tavastialla, koska se Tavastian keikka oli soundien lisäksi pirun hyvä.

Istuin sunnuntai aamuna kahvilla terassikahvelissa hotellini vieressä ja katselin kaukana kohti kävelee hahmoa, mikä näytti pultsarilta ja mietin, että enpä ole pultsareita Salsomaggiore Termessä nähnyt koskaan aikaisemmin. Lopulta hahmo käveli ohitseni ja läheltä nähtyny huomasinkin, että se oli The Scientistsin kitaristilaulaja Kim Salmon. Siitä jäi ikuinen legenda mieleeni. Kim Salmon - Salsomaggiore Termen ainoa puliukko. Olivat majoittuneet bändin kanssa samaan hotelliin kuin minä ja tekivät siinä lähtöä sitten.

2019

Vuoteen 2019 mennessä ajattelin, että nyt joku sellainen maa missä en ole aikaisemmin käynyt lomalla ja bileissä. Olen sen lisäksi ollut pitkään Lontoolaisen jalkapallojoukkue Arsenalin kannattaja, mutta en ollut vielä koskaan käynyt Lontoossa, niin ajattelin, että nyt menen vähintään stadionille jos ei matsiin ja sitten johonkin bileisiin.

En päässyt matsiin, koska minulla ei ollut voimassa olevaa Red Member jäsenyyttä ja aloin tusaamaan asiaa liian myöhään. Englannissa pitää olla about kuukauden päivät joukkueen maksava kannattaja ennenkuin saa luvan ostaa matseihin lippuja. Sillä yritetään ehkäistä sitä, että vastustaja joukkueen huligaanit eivät saa käsiinsä niin helposti lippuja. Niinpä katselin futismatsin muutaman kilometrin päässä stadionista Lontoossa. Näin kyllä siellä Lontoossa oleskellessa ennen Hipsvilleen menoa mm. The Cramps tribuuttibändin ja power pop/punk bändin minkä nimeä en nyt muista. Samassa paikassa näin mm. jonkun Dirty Water Records häiskän joka naureskeli minulle kun tyhmäilin jotain lipun oston kanssa kun en tuntenut paikallisia tapoja ja tyyppi käsitti jotain väärin.. Tilasin samalta hepulta myöhemmin levyjä ja naureskelin sille sitä kun se naureskeli minulle tietämättä taustojani. Vähän niinkuin naureskeltiin toisillemme ja oltiin hyviä kavereita sen päälle.

Hipsville oli Margatessa mikä on pieni rannikkokaupunki itä-rannikolla. Lyhyt juna-matka ja olin where the action is. Nämä oli mukavat kekkerit. Briteillä on joku oma juttu, että ne tykkää teemabileistä ja pukeutua kuin naamiaisiin. Lisäähän se tietysti extraa bileisiin. Päiväbileet tuollakin oli parhautta. Esim. Das Clampsin keikka ehkä maailman pienimmässä baarissa mihin yritti ahtautua about kaikki kekkereiden vieraat. Itse en pystynyt jäämään keikalle kun alkoi olemaan niin tukalan täyttä. Ei pystynyt edes liikuttaa sivulla olevia käsiään kun jengi oli niin rajusti ahtautunut sisään baariin. Mutta ei hätiä... nurkan takana oli baari missä DJnä oli DJ Diddy Wah... yksi englannin parhaita DJeitä. Tehnyt mm. useita kokoelmalevyjä Stag-O-Lee Recordsille. Ja mikä parasta, niin kyseessä oli drinkkibaari mistä sai eksoottisia drinkkejä! Siellä näin myös Mighty Tsarin, mikä on mainio folk bändi.

Iltabileissä ei pelkästään jengi ollut laittautunut teeman mukaan, mutta tapahtumapaikan ulkonäköön oli satsattu. Esim. DJt olivat puhelinkopissa soittavia itsensäpaljastajia yms... lisäksi lavalla oli kunnon 60's henkeen happovalot.

Tämä reissu oli talvilomareissuni myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Seuraavassa kuussa mentiinkin jo taas Festival Beatiin.

Oli sellainen kattaus taas Festival Beatissä, että eihän tätä voinut väliin jättää.

Muistelen vaan, että oli hemmetin kuuma, mikä vähän söi energioita diggailla ihan täysillä bändejä. Siihen liittyen yksi rakkaimpia muistojani tältä festarilta on Flamin' Groovies soittamassa. Soittivat kuulemma ensi kertaa Teenage Head biisejä keikalla, koska olivat hajota ongelmien takia levyn teon jälkeen (tai jotain sen tapaista).  Tuo Whiskey Womanin tunnelma sopi niin täydellisesti siihen puolen yön hetkeen kun oli pirun kuuva ja alkoi olla aika väsynyt. Lasittunein silmin fiiliksellä tuli imettyä biisiä kaikin voimin.

2021

Covid alkoi pikku hiljaa väistyä, mutta elettiin edelleen aika kontrolloidusti. Olin kesälomalla kiertämässä Etelä-Ranskaa kun ei ollut mitään bileitä. Sieltä lensin Lontooseen (tällä kertaa minulla oli lippu hankittuna Arsenalin matsiin) ja perjantaina Brewdog pubissa jossain kohtaa Lontoota istuin tuopilla ja katselin Facebookista, että onko kaupungissä mitään mielenkiintoista livemusaa.

Satuin törmäänään ilmoitukseen, että Sisters Of Mercy esiintyy koko viikonlopun Roundhousessa. Kello oli tyyliin jotain 18:00 siinä vaiheessa ja päätin lähteä Camdenin perukoilta etsimään Roundhouse ja kyselee, että vieläkö ovelta saisi lippuja ja pääsin sisään.

En ollut huomannut, että lämppärinä oli ysärin pieni suuri bändi Jesus Jones. Siinä ihmettelin kun bändi aloitti, että eipä kyllä näytä eikä kuullosta Sisters Of Mercyltä. Aika monta biisiä siinä meni kunnes se yht äkkiä tajusin: Jesus Jones.. voi prkl... en muistanut että koko bändi oli ollut olemassa, mutta sieltä se tieto jostain aivon muistinystyreistä vaan jysähti tajuntaan. No ei siinä mitään, pääsi takaisin baarin puolelle juomaan kaljaa.

Sisters Of Mercy ei ollut mikään kauhean hyvä, mutta soittivat silti melkoisen hittikimaran, joten kyllä se lämmitti. Varsinkin kun ei aamulla vielä edes tiennyt että on menossa katsomassa vanhaa kunnon goottijyrää.

2022

Vuonna 2022 TAAS Festival Beatissä.

Menin tänne ensi kertaa Riminin kautta. Vietin pari päivää rantalomaa ennen bileitä. Sitä on oppinut, että monipäiväisten bileiden jälkeen on ihan kypsä lähtee himaan. Eli jos ympää rokkireissun yhteyteen jotain muuta turismia, niin hoitaa sen ensin alta pois ja menee sen jälkeen bilettää ennen kotiinpaluuta.

Riminille saapuessani tuumasin karttaa katsellessani, että eihän tästä kentältä ole kuin ihan pieni kävely keskustaan. Teki mieli kävellä sen sijaan että alkoi selvittelemään mistä menee julkinen liikenne kaupunkiin.

Vähän aikaa käveltyäni lintuparvi paskansi päälleni jostain taivaalta. Siinä oli fiilis katossa. Jätkä oli ollut 15 minuuttia maassa ja lintuparvi paskoo päälle. Kuinka ollakkaan, matkaa olikin hotelliin paljon enemmän kuin olin kuvitellut. Yli tunnin siinä sai talsia linnunpaskassa ja lämpenevässä ilmassa. Hotelliin sisään kirjautuessa fiilis oli jo aivan katossa. Alunperin oli tarkoitus suunnata suoraan rannalle siitä, mutta suihkussa käynnin ja puhtaiden vaatteiden jälkeen suuntasin suoraan baariin ja vedin pään täyteen.

Bändit oli kuitenkin taas ihan jee! Varsinkin kun Legendary Shack Shakers peruutti keikan ja tilalle tuli Les Lullies. LSS on loistava livebändi. Olen nähnyt ne pari kertaa livenä kuitenkin ja Les Lulliesia en ollut vielä nähnyt. Niiden ensi LP oli loistava ja uusi levykin ihan jees.

Radio Daysin aikana oli ihan vitun paha olo ylensyömisestä krapulassa. Gruesomes oli paljon parempi livenä kuin levyllä, vaikka nyt tuon huomattua ei niiden levytkään enää huonolta kuullosta. Shivas oli pettymys. Niitä on kehuttu, mutta en ole löytänyt loistokkuutta niiden levyltä ja oletin että livenä kuulee miksi ne on muka niin hyviä, mutta ei lähtenyt livenäkään. Bellrays oli oma itsensä mutta viimeisenä Barrence Whitfield laittoi pystyyn kunnon bileet. Viikonlopun paras keikka tai toiseksi paras... MFC Chicken oli myös pirun kova.

Taisi jäädä viimeiseksi Festival Beat tapahtumakseni, koska mainostavat että nyt 2024 olisi viimeinen Festival Beat, eikä ole varaa tänä vuonna lähteä.

2023

Wild Weekend on myös näitä bileitä, mitkä ovat olleet useana vuotena. Nyt vuonna 2024 näitä ei ole, mutta ymmärrykseni mukaan viimeiset (taas) Wild Weekend festarit järjestetään vuonna 2025 ja lippujen myynti kai jo alkaa lähiaikoina..

Wild Weekend on yksi graalin malja bileitä mihin ei ollut päässyt osallistumaan aikaisemmin... eikä päännyt nytkään. Minulla oli lippu bileisiin hankittu, hotelli varattu ja lentolippu maksettu. Olin kuitenkin ihan helvetin stressaantunut siinä viimeisinä päivinä kun tajusin, että lentokoneen vaihdon takia Lontoossa tarvitsen passin. Suoralle lennolle olisi riittänyt henkkarit. Oletin, että siinä ei poistuta kansainväliseltä alueelta ensinkään niin en tarvitse Lontoossa passia, mutta se oli jotenkin helvetin huonosti selitetty kaikissa dokumenteissa. Lopulta päätin hakea pikapassin vaikka en ollut vieläkään varma että tarvitsenko passin (kuulin sitten sen jälkeen muutenkin että passi tarvitaan). Passin saaminen meni niin tiukalle, että sitä ei saanut tilattua Lahteen, vaan minun piti lähteä hakemaan passi Helsingistä edellisenä päivänä ennen lentoa ja siitä ei ollut tietoa mihin aikaan passi on noudettavissa, niin joutui Helsingissä hengailee ja odottelee myöhään iltapäivään ennenkuin sain passin.

Olin siitä stressistä tosi väsynyt ja pakkaamiseni meni iltamyöhään herätyskellon soittaessa muistaakseni joskus kolmen aikaan yöllä. Jäi siis vain muutamia tunteja aikaa nukkua ja kuinkas siinä sitten kävinkään.. Nukuin pommiin ilman, että oli mitään muistikuvaa koko herätyksestä. Säpsähdin aamulla hereille tyyliin nyt on joku pahasti vialla, katsoin kelloa ja se oli juuri sen verran, että boarding oli käynnissä lentokentällä. Joten se siitä... joustavat lentoliput maksavat niin paljon, että ei sellaisia koskaan tule hankittua.  Makasin koko kyseisen lomapäivän sängyssä masennuksessa. Vieläkin vuosi myöhemmin tuntuu pahalta kun palaa muistoissa näihin hetkiin.

Aivan käsittämättömän hyvä kattaus yms...

Noh, uusi yritys vuonna 2025!!!

Blogin järkälemäisiä muutoksia

 Pienen ulkoasumuutoksen lisäksi muutin sivuston URLia:

Aikaisemmin:

https://djhifiprofessori.blogspot.com/

Muutoksen jälkeen:

https://hifiprofessori.blogspot.com/

Muutoksella haluan osoittaa, että blogi ei ole enään pelkästään DJ näkökulmasta kirjoitettu blogi, vaan se on minun alter egon blogi, joka on myös DJ. Näin voin halutessani kirjoitella hieman vapaammin erilaisista asioista liittyen elämään mitä julkinen persoonani elää.

Ironisena pilkkana syntynyt liikanimi Hifiprofessori/Professor Of Hi-Fi syntyi aikoinaan kyllä DJ hommissa, mutta siitä oli tarkoitus tulla kokonaisvaltainen taiteilijanimi, ei pelkästään DJ nimi. Silloin minulla oli myös bändikuvioita suunnitelmissa.

Nyt olen keski-iässä ja tuumasin, että tyypillinen mies kun saa keski-iän villityksen/järkytyksen, niin se haluaa ilmentää nuorekkuuttaan ostamalla Ferrarin tai ainakin vähintään moottoripyörän. Itse en ole koskaan tuntenut vetoa noihin muutakuin esteettisinä kapineina, niin tuumasin, että minäpä ostan kitaran.

Tämä nyt sinänsä ei ollut ensimmäinen kerta kun ostin kitaran sen jälkeen kun päälle pari kymppisenä lopetin bändihommat.

Joskus päälle kolmekymppisenä mieli himoitsi takaisin tekemään bändijuttuja vähän erilaisella kulmalla kuin nuorempana. Ostin vähän sitä sun tätä, mutta en kaikkea mitä soittaja tarvitsee. Se on yllättävän kallis harrastus aloittaa. Varsinkin kun nykyään on ihan erilaiset aloitusvaatimukset soittokamojen suhteen kuin joskus teininä. Eipä sitten koskaan tullut hankittua kaikkea mahdollista krääsää, että kotisoittaminen ja äänittäminen olisi ollut mahdollista, joten myin kamat taas pois, koska asuin pienessä asunnossa Helsingissä.

Nyt oli käydä melkein samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ostin kitaran ja basson, sekä pienet vahvistimet kummallekin. Opettelin Reaper DAWin käyttöä jne... mutta minulla ei ollut mitään efektejä / muita laitteita kotistudion pystyttämiseksi. Havahduin talvilomalla ollessani siihen, että nyt alkaa tapahtumaan jos meinaan vielä mitään soittohommia koskaan harrastaa. Ei tässä kuitenkaan ole niin nuori, että olisi varaa odotella että jotain tapahtuisi tekemättä asian eteen mitään.

Ostin tuossa velaksi uuden kitaran, kun totesin ostaneeni aikaisemmin vääränlaisen kitaran siihen nähden mitä haluan kitaralla tehdä. Aikaisemmin ostettu kitara on Gretschin kitara mikä on malliltaan hyvin Les Paul henkinen. Gretsch teki joskus tuollaisia kilpaillakseen Les Paulin kanssa, mutta se ei ottanut aikanaan oikein tuulta alleen ja Gretsch onkin enemmän tunnettu puoliakustisista kitaroistaan, joita käytetään rockabillyssa yms... roots musiikissa. Anyhow... tuossa Gretschissäni on humbucker mikit, eikä vibra kampea ja totesin, että tarvin kitaran missä on yksikelaiset mikit (single coil) ja vibrakampi, joten päädyin ostamaan Jaguarin. Seuraavaksi projekti jatkuu efektihankinnoilla ja kotistudio pisteen rakentamisella. Siinä menee DJ sinkkujen hankinnat syksyn ajaksi jäihin, kun koitan saada soittokamat siihen pisteeseen että voin oikeasti nauttia kitaran soiton opettelusta ja oman soiton äänityshommista.

Näin ollen ei ole yhtään pois suljettua, että Hifiprofessori olisi jatkossa enää pelkkä DJ taiteilija.

Pieni oli muutos, mutta kauheasti jorinaa siitä mikä muutokseen johti. Elämä on toisinaan monisäikeistä.

Garage rock vol 1.

 

Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan hieman verhoa musiikkigenreen nimeltä garage rock, mikä on kuvauksessani nimetty toiseksi keskeiseksi genrekseni DJ soitossani.

Garage rock on hyvin häilyvä genre sen suhteen, että mitä kaikkea musiikkia itseasiassa genren alle kuuluu. Se on asia, mistä välttämättä genreä pitkään kuunnelleetkaan eivät välttämättä ole täysin samaa mieltä kaikkien bändien kohdalla että kuuluvatko ne garage rockiin vai johonkin toiseen genreen kun rajoja aletaan vetelemään.

Lyhyesti, alun perin genrellä on kuvattu 60 luvun puolivälissä Amerikassa soittaneita psychedelisiä bändejä ja bändejä joiden vaikutteet olivat samaan aikaan englannista tulevassa British Invasion tyylisuunnassa minkä nimekkäimpiä bändejä olivat Beatles, Rolling Stones, Kinks etc... monilla bändeillä oli myös vaikutteita surf rockista. Hyvin keskeistä monilla näillä bändeillä oli fuzz särön käyttö kitarassa, mikä yhä edelleenkin garagea soittavissa nykybändeissä on hyvin tunnusomaista.

60's garagea pidetään myös eräänlaisena proto punk genrenä. Sanotusten usein ollessa raisumpia kuin saman ajan valtavirtabändeillä ja soiton usein ollessa huomattavan villiä ja soundeiltaan raakaa verrattuna valtavirta musiikkiin.

Bändeistä ei puhuttu vielä 60 luvulla garage rock bändeinä. Nimitys näille bändeille syntyi vasta myöhemmin. Kuvaavaa bändeille oli se, että ne eivät tulleet aikanaan suosituksi valtakunnallisesti, vaan olivat suosituimmillaan vain lokaaleja suuruuksia, tähän autotalli rock nimi viitannee. Siihen aikaan ei ollut internetiä, eikä kännyköitä, joten tieto uusista hyvistä bändeistä levisi hitaammin.

Hyviä garage rock bändejä kuitenkin oli pilvin pimein ottaen huomioon, että ajanjakso millä varsinaiset 60's garage bändit toimivat oli hyvin lyhyt. 70 luvulle tultaessa genre oli käytännössä melkein kuollut. Silti esimerkiksi minäkin,joka on yli puolet elämästään kuunnellut garage rockia, löydän yhä edelleen jatkuvasti hyviä sinkkuja ja LPeitä bändeiltä joita en ole aikasemmin kuullut.

70-luvun garage rock oli periaatteessa aika kuollut ilmiö, silloin toki sauhusi täyttä häkää esimerkiksi Iggy & The Stooges, joka työnnetään myös garagen alle, vaikka onkin jossain määrin vähän kehittyneempää rockia kuin perus 60's garagea soittavat bändit.

Sitä ei ole virallisesti otettu esiin, mutta näen The Cramps nimisen New York bändin syypäänä, että 80-luvulla alkoi ilmiö, mitä kutsutaan Garage Rock Revival:ksi. Punk sai alkunsa 70-luvun puolivälissä ja The Cramps oli yksi keskeisiä 70-luvun lopun bändejä New York punk ja CBGS's clubin scenessä. The Crampsin musiikki pohjautui enimmäkseen 50's rock'n'rolliin ja rockabillyyn, mutta heillä oli myös paljon 60's garage rock vaikutteita. Heistä tuli hetkessä kansainvälinen kulttibändi ja eikä mennyt montaa vuotta, niin garage rock revival alkoi jenkeissä. Se oli punkkareiden paluu 60's garage rock vaikutteisiin... soiteltiin lainaversioita vanhoista garage rock anthemeista, kopioitiin soundeja 60 luvulta ja yhdistettiin ne nykyaikaisempaan soundiin. Garage Rock Revivalin suurin bändi oli The Fuzztones, joka vielä tekee levyjä tänäkin päivänä (joskin bändi lähinnä pyörii bändin keulahahmo Rudi Protrudi  ympärillä eikä niinkään ole ollut varsinaisesti bändi enää ensimmäisen kokoonpanon jälkeen, mutta Fuzztones nimellä Rudi silti operoi edelleen).

90-luvulla garage rock sai edelleen uusia piirteitä kun Estrus niminen levy-yhtiö aloitti toimintansa jenkeissä ja levy-yhtiön kautta alettiin julkaisemaan huomattavasti rupisemmalla soundilla niin garagea kuin punkkiakin ja jotain niiden väliltä. Myös paljon roots henkistä musiikkia punkkareiden soittamana, mistä on tullut termejä kuten blues trash.

Johtuen siitä, että genrellä ei ollut alun alkaenkaan kauhean selkeitä määritelmiä ja myöhempinä vuosikymmeninä garage rockiin on sekoiteltua punkia ja roots musaa eri genreistä, niin genreä on hyvin vaikea kuvailla. Tänä päivänä melkein kaiken punk henkisen musiikin, missä on roots vaikutteita, voi lakaista garage rockin alle ja ei mene välttämättä kauheasti pieleen.

Itse olen aina sanonut, että vaikka genreä on hyvin vaikea määrittää, niin kun sitä on iät ja ajat kuunnellut, niin sen tunnistaa aina bändien soundissa ja soitossa milloin bändi on garagea. Niin se vaan on :)

Lisäksi vielä nykyäänkään genren bändit harvemmin ovat mainstream musiikkia, mikä tarkoittaa sitä, että jopa sellainenkin henkilö, joka kuuntelee paljon rock musiikkia, niin ei välttämättä tiedä garage rockista juuri yhtään mitään.

Oma ensikosketus garage rockiin tapahtui Iggy & The Stoogesin muodossa, joskaan en ole pitänyt sitä vielä itselle merkittävänä kokemuksena garage rock mielessä, koska Iggy Pop ja Stooges ovat lähellä classic rock statusta, jos eivät sitä ole. He ovat ikään kuin jollain ihan eri alustalla.

Lahdessa musiikkikirjastossa oli The Fuzztonesin Lysergic Emanations ja The Beasts Of Bourbonin Black Milk LP levyt. Muistan ikuisesti, että kävi hassu yhteensattuma, että lainasin nuo levyt samalla kertaa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, niin The Fuzztones oli merkittävin yksittäinen bändi Garage Rock Revivalin syntymälle ja on hyvin perus garagea, paljon 60's lainabiisejä yhdistettynä hieman kasari rock henkiseen rock soundiin.

The Beasts Of Bourbon puolestaan on vaihtoehto rock bändi Australiasta ja heidän levynsä ovat aina olleet hieman kiven alla Euroopassa. He eivät ole oikeastaan tyypillinen garage rock bändi ollenkaan, he soittavat itseasiassa enemmänkin hieman psykedeelistä blues rockia, mutta ilmaisussa on silti se garage rockin henki, minkä takia itsekin yhdistin bändin automaattisesti garageen myöhemmin kun garage ilmiönä tuli tutuksi ja miksi muutkin garage rockista pitävät ihmiset ovat ottaneet Bourbonin Pedot omakseen.

En tosiaan silloin tiennyt garage rockista juuri mitään. Termi alkoi tuon jälkeen hitaasti tulla tutuksi ja näin vuonna 95 legendaarisen garage punk bändin Dead Moonin Tampereella livenä. Muistan jutelleeni silloin pitkät tovit bändn merch kojulla alkuillasta bändin rumpali Andrew Loomisin kanssa. En ollut kuullut Dead Moonia koskaan ja ajauduin keikalle täysin vahingossa ja kun kuulin heidän olevan garage rockia, niin kysyin häneltä, että ovatko he samanlaista musiikkia kuin esim The Fuzztones? Heh, muistan Andrewin hieman rykineen ennen vastausta kysymykseen, mikä oli "tavallaan". Ymmärsin vastauksen sitten seuraavana päivänä krapulassa kuunnellessa keikalta ostamaani levyä... voin sanoa, että tänä päivänä Dead Moon on minullekin yksi suurista, mutta siihen meni useampi vuosi ennenkuin päästiin siihen että todella tykkäsin bändin levyistä. Keikkahan itsessään jo silloin '95 oli mitä viihdyttävin. Minuun teki suuren vaikutuksen se kuinka paikalle valunut Tampereen faniporukka oli aivan hurmoksessa, kuin joku uskonnollinen hetki.

Se oli jotain noita aikoja kun garage rock astui elämääni kunnolla. Se itseasiassa saattoi olla hieman aikasemmin jo ennen tuota Dead Moon keikkaa, vaikka olinkin vielä ihan turisti genressä heidät vahingossa kohdattuani. Ystäväni lainasi minulle The Sonicsin CD:n. Ja se oli siinä. The Sonics on alkuperäisen 60's garage scenen suurimpia nimiä. He itseasiassa eivät saaneet mitään kauhean suurta kannatusta silloin 60-luvulla soittaessaan ja näin ollen lopettivat soittamisen. Piti mennä 90-luvulle asti ennenkuin bändille itselleen selvisi, että he ovat tänä päivänä tunnettuja ympäri maailman. The Sonics teki come backin, missä oli rumpalia ja basistia lukuunottamatta alkuperäinen kokoonpano. Sittemmin kiersivät aika paljon, edelleenkin taitaa olla jotain keikkoja The Sonics nimellä, joskin bändissä soittaa enää ainoastaan yksi alkuperäisjäsen.

Garage rock tuli elämääni, alkuun hieman hitaasti pienellä poltolla, mutta sitten kun leimahti niin on roihunnut aina vaan eikä liekit ole laskeneet. Olen käynyt sittemmin paljon erilaisissa garage rock bileissä ja festivaaleilla ulkomaita myöten. Suomessa garage rock on ollut verrattain pieni ilmiö, Espanjassa ja Italiassa garage rock on hyvin suosittua, myös Saksassa ja Englannissa on levy-yhtiöitä, kauppoja, DJitä, livemusaa ja isompia kekkereitä genren puitteissa. Jenkeissä garage rock on myös suosittua, mutta eipä sinne asti ole tämä musiikki minua vielä vienyt.

Eri tyyppiset DJ:t

No niin, tulen käyttämään tässä kirjoituksessa joillekin epämukavaa sanaa "tavis". Tarkoitus ei ole pönkittää omaa elitismiä sanan käytöllä. Tässä artikkelissa käytän tavis sanaa silloin kun puhun musiikin kuuntelijoista, joiden musiikista nauttiminen rajoittuu pääasiassa isojen levy-yhtiöiden markkinoimaan populaarimusiikkiin, mitä kuulee esimerkiksi radioiden soittolistoilla. Tyypillistä heille on, että he eivät ole niinkään kiinnostuneet musiikista, vaikka musiikista pitävätkin. Usein heille päivittäisessä elämässä musiikin kuuntelussa riittää esimerkiksi Spotifyn valmiiksi tuotetut soittolistat.

Tavisten vastakohta tässä on musiikin kuuntelijat, jotka seuraavat aktiivisesti jollakin tasolla levyjulkaisuja ja todennäköisesti ovat sukeltaneet listamusiikista syvemmälle kohti musiikkigenrejä ja tuntevat niitä jollakin tasolla.

Nyt kun nämä määritelmät ovat pois alta, niin itse juttuun.

Olen viime aikoina jonkun verran mietiskellyt DJ:n funktiota sen seurauksena, että aloitin DJ harrastuksen ja olen investoinut siihen huomattavia summia rahaa ja aikaa.

Yksinkertaisimmillaanhan se tietysti on sitä, että 

• joku taho huomaa, että levyltä soitettu musiikki voisi olla paikallaan luomaan tunnelmaa ja mahdollisesti houkuttelemaan asiakkaita, riippuen siitä kuka sitä musiikkisisältöä kaipaa. 
• Sitten on henkilö, jolla on jotakin ymmärrystä musiikista ja hänellä on mahdollisuuksia soittaa musiikkia joko omilta medioiltaan tai tämän päivän stream palveluista. Nämä kaksi kohtaa toisensa ja niin meillä on DJ.

Tilanne tietysti mutkistuu hieman kun aletaan pohtimaan, että minkälaisissa tilanteissa DJtä tarvitaan? Ja tämän seurauksena minkälaisia erilaisia DJ tyyppejä "markkinoilla" on?

Yleisin mielikuva lienee, varsinkin taviksilla, että DJ on yökerhoissa toimiva koneellisen tanssimusiikin soittaja. Mitä pienemmälle paikkakunnalle mennään, niin tämä on varmasti myös se tyypillisin DJ tyyppi mitä löytyy.

Ravintola-alan yrittäjiltä olisi kuitenkin silkkaa näkemyksen puutetta, jos he eivät tunnista sitä asiakaskuntaa, mikä on oikeasti kiinnostunut musiikista syvemmällä tasolla ja jota ei todennäköisesti kauheasti kiinnosta yökerhojen tanssimusiikki. Tavallisena musiikin kuluttajana ja ravintola-asiakkaana myös minä lukeudun näihin henkilöihin, jotka eivät ole kiinnostunut tanssimusiikista. Tai ainakaan nykypäivän koneellisesta jumputuksesta.

Jos otan itseni esimerkiksi musiikin kuluttajasta, joka on myös keräilijä, niin omaa vapaa-ajan ravintolakäyttäytymistä ohjaa hyvin paljon musiikki. Ennenkuin lähden "viihteelle", niin tarkistan, että mitä kaupungin ravintoloissa tapahtuu, löytyykö niistä jotain mielenkiintoista ohjelmaa ja omalla kohdalla tuo mielenkiinto ohjelmansuhteen liittyy enimmäkseen musiikkiin. Ensin tarkistan, että onko mitään mielenkiintoista livemusiikkia tarjolla, jos on, niin se päättää ainakin joiltain osalta illan ravintolavalintani. Usein kuitenkin ne paikat, joissa on livemusiikkia, eivät välttämättä ole kovin viihtyisiä paikkoja oluen nauttimiseen, näin ollen seuraavaksi tarkastan, että onko tiedossa mitään hyviä DJ levymusiikin soittajia joita voisi mennä kuuntelemaan ennen livemusaa, tai jos ei ole livemusaa, niin hyvä DJ voi toimia illan pääruokana. Tässä kohtaa haluankin vielä sanoa, että hyvä DJ voi olla monta kertaa parempi kokemus kuin keskinkertainen bändi.

Uskon, että en ole ainoa henkilö, joka tekee ravintolavalintoja saman kaavan mukaan. Suomessa DJ:t eivät ole niin iso juttu kuin muualla maailmassa isommissa kaupungeissa. Suomessakin muutamissa isoimmissa kaupungeissa on jo jonkinlaista DJ kulttuuria, mutta pienemmissä kaupungeissa harvemmin löytyy mainittavaa DJ kulttuuria. Se on sinällään ymmärrettävää, että marginaalisemman musiikin erikois DJ ei välttämättä omaa pienissä kaupungeissa tarpeaksi kiinnostusta, että siihen kannattaisi ravintoloiden satsata. 

Vaistoni sanoo, että Suomessa on potentiaalia parempaakin DJ kulttuuriin, varsinkin esim tällaisissa keskisuurissa kaupungeissa kuin Lahti. On paljon keski-iän kynnyksellä olevia joilla on rahaa ja jotka perheen kasvatuksen jäljiltä miettivät, että ovatko he liian vanhoja baariin. Siellä ei soi enää edes sellainen musiikki mistä he pitävät. Tämän apaattisen heimon, jos saa liikkeelle esim. DJ voimin, niin siinä on hyvää varakasta asiakaskuntaa.

Ravintoloiden ja DJeiden pitäisi satsata näkyvyyteen vähän enemmän ja ravintoloiden varsinkin uskoa siihen, että hyvä DJ voi alkaa saavuttaa suosiota katuelämässä ja sitä kautta tuoda lisää asiakkaita ravintolalle. Sen myötä myös aktiiviset musiikki diggarit löytäisivät ne omat iltansa baarissa.

Isoin ongelma baareille ja DJeille tänä päivänä Suomessa on varmasti se, että baarissa istuminen on hemmetin kallista. Valtiokin näkee baarit ja yökerhot lähinnä häiriöinä ja porttina alkoholismiin, mikä tuo valtiolle ja kunnille kuluja. Niinpä tämän nojalla kaikkea alkoholiin liittyvää verotetaan huolella ja onhan alkoholi tietenkin hyvä tulonlähde tässä maassa eli sitähän pitääkin verottaa, joidenkin mielestä. Entä sitten työpaikat mitä ravintola-ala tarjoaa jos ne menestyvät ja terveydellistä aspektia ajatellessa, kuka määrittää hinnan kansan mielenterveydelle? Onhan baarit kuitenkin merkittäviä paikkoja ihmisten sosiaaliselle kanssakäymiselle. Varsinkin tänä päivänä kun suurin osa ihmisten välistä keskustelua on virtuaalista etäkeskustelua.

Niin.. no jos olut tuoppi maksaa tänä päivänä about 10 euroa, niin aika rauhallisesti saa ottaa olutta tavallinen huono/keskituloinen ihminen, että voi nauttia DJn koko illan setistä baarissa.

Tämän kun joku ratkaisisi Suomessa, niin DJ palveluita voisi olla himpun verran helpompi markkinoida.

No nyt olen käsitellyt tässä kirjoituksessa yökerho/baari DJeitä. Sitten meitä tietysti on vielä tapahtuma toimijat, jotka voivat olla osittain myös esim. yökerho tanssittajia. Jotenkin vaikea, nähdä että olisi DJ joka tekisi vain tapahtuma keikkoja.

Koitin haeskella, että löytäisinkö ketään Suomalaisia DJ:tä, jotka pitävät blogia, ihan vaan mielenkiinnosta, että mistä he kirjoittelevat ja voisiko saada siitä ideoita, miten käyttää omaa blogia hyödyksi. Minullahan ei sinällään ollut oikein mielikuvaa, että mihin tätä blogia käyttäisin kun sen aloitin. Tuumasin vain, että ollaan nyt sitten joka paikassa esillä sosiaalisessa mediassa, tämä kun ei maksa mitään.

En löytänyt oikein mitään, mutta tuli vastaan Blogit.fi:ssä hääblogi, missä oli kirjoitus, miksi kannattaa palkata DJ häihin. Tässä oli haastateltu henkilön omissa häissä soittanutta DJtä, joka on selkeästi satsannut kalustossaan tapahtuma soittoon.

Alkuperäisen kirjoituksen voi lukea URLista:

https://hastaghaat.wixsite.com/hashtaghaatrendit/post/meid%C3%A4n-valinta-on-dj-haastattelussa-h%C3%A4idemme-dj-antti-ruotoistenm%C3%A4ki

Kirjoituksessa keskeiset teesit sille miksi kannattaa palkata DJ häihin ovat (copypaste otsikkotasolla tuosta hääblogista):

1. DJ kuuntelee toiveita ja osaa soittaa kappaleet järkevässä järjestyksessä niin, ettei tunnelma katkea tai lässähdä
2. DJ pystyy toteuttamaan hassumatkin musiikkitoiveet ja esimerkiksi sovittamaan parin toivekappaleen valssiksi
3. Ammattilaisella on kaikki tarvikkeet mukanaan ja hän on ennenkaikkea asiakaspalvelija, joten hääparin ei tarvitse stressata mistään
4. Ammattilainen lukee juhlien fiilistä ja osaa sen myötä sovittaa musagenren kuulijakuntaan sopivaksi. Tanssilattiakaan ei tyhjenny yhtä todennäköisesti, kun ammattitaitoinen DJ on puikoissa.
5. DJ:n palkkaaminen pienentää peruuntumisen riskiä ja DJ voi tuoda juhlapaikalle mukanaan myös paljon tunnelmaa
6. DJ maksaa, mutta on hintansa väärti, aina

Kohta 1 tarkoittaa eroa siihen, jos häissä toistettaisiin musiikkia vain Spotifysta ja kohta 5 taas miksi DJ on pienempi riski kuin bändi.

Hieman erilainen maailma tuo tapahtumissa soittavan DJ:n maailma. Se on enemmän taviksille suunnattu palvelu, mihin kuuluu asiakaspalvelu huomattavasti keskeisempänä kuin musiikki maailmaa pinnan alta ruotivalla baari DJllä. Ystävällisyys nyt tietysti pitäisi korostua jokaisen DJn toiminnassa oli minkä tyyppinen DJ tahansa, mutta noin muutenhan baari DJ ei ole jukeboxi ja toiveita voidaan ottaa vastaan, eri asia soitetaanko niitä toiveita. Jokaisen DJn pitäisi kuitenkin ajatella, että vaikka he eivät olekaan baarin tai tapahtumajärjestäjän työntekijöitä, niin he edustavat näitä.

Kohta 4 omasta näkökulmasta on hieman koominen. Se on ollut tuossa vitsi viime keikoille mennessä, että kauan siinä menee ennenkuin tyhjennän baarin kuin bajatson. Minä en selvästikään ole ammattilainen, koska suunnittelen suurimman osan settini biiseistä ja biisijärjestyksestä etukäteen ennen keikkaa. Se on vähän pakollista, jos ei viitsi stressata biisin vaihtoja. Soitan fyysiseltä medialta (7" vinyylisingleiltä) ja varsinkin vanhaa musaa soittaessa biisien pituudet on siinä 2 minuutin korvilla. Jos ei ole etukäteen mietitty että meinaa soittaa, niin siinä tulee vähän kiire kun ensin laittaa edellisen singlen pois, sitten plärää sinkkuja että mitäs nyt, sitten laittaa levyn lautaselle ja neulan kohdilleen. Stressaava soittotyyli ei ole omaan makuuni. Pahimmillaan siinä on joku vielä seisoskelemassa DJ pömpelillä juttelemassa, niin se on sellaista moniajoa, että ei siinä halua enää mietiskellä mitä seuraavaksi soittaisi. Jonkun verran setit kuitenkin yleensä aina elää siitä mitä oli alunperin suunnitellut, joskus sen takia että kyseiset pätkät eivät tunnukaan hyvältä nyt livenä soitettavaksi ja vaihtaa järjestystä lennossa, tai sitten inhimillistä kämmäilyä nyt tapahtuu aina silloin tällöin ja suunnitelmat vähän muuttuu. Huono puoli tuossa etukäteen miettimisessä on juurikin tuo, että voi tulla välillä vääriä arvioita millainen musiikki sopisi parhaiten tilanteeseen juuri sillä hetkellä.

Kohdasta 6 olen täysin samaa mieltä, vaikka en tässä itse puhukaan hää/muusta tapahtumasoittamisesta. Lisää uskoa DJ soittoon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Meitä on täällä sellaisiakin soittajia, jotka eivät hääppöistä liksaa pyydä (mm. kaljapalkkakin voi olla tarpeeksi :D ) Ja älkää nyt mahdolliset ammatti-DJt tulko lyömään pesäpallomailoilla jos harrastelijat vie keikat ja liksat...

Summa summarum, tässä kirjoituksessa tunnistettiin 3 erilaista DJ tyyppiä:

• Yökerhojen tanssi DJ:t
• Musiikkibaarien/yksityisbileiden DJ:t - tässäkin joukossa voi olla koneellisen tanssimusiikin DJeitä, mutta myös paljon orgaanista musiikkia soittajia
• tapahtuma DJ:t joilla monesti on täysin oma kalusto

Yökerhojen ja tapahtumien DJ:t nyt on kaikille taviksillekin se tutuin DJ muoto. Itse edustan tuota pintaa syvemmältä marginaalimusiikkia soittavaa DJ porukkaa. Sitä porukkaa mille toivoisin Suomessa nykyistä parempaa näkyvyyttä.

Juuri hiljattain ihastelin Lontoolaisen klubin mainosta missä mainostettiin roots musiikkiin keskittyvää tanssiklubia ja klubille oli sisäänpääsy maksu. Kuinka usein olet nähnyt suomessa, että roots musiikkia soittavien DJeiden keikalle joudut maksamaan sisäänpääsymaksun?